Vuoden veisut

On taas se aika vuodesta, kun vuoden parhaimpia kulttuuritekoja palkitaan. Kirjallisuuden finlandia on jaettu, lehtien toimittajat ovat palkinneet suosikkejansa - "Rolling stones- magazine" listasi jopa vuosikymmenen parhaimmat albumit ja kappaleet. Oma tehtäväni on yksinkertaisempi, ei sen vähäisempi.

Ajattelin listata kuluvan vuoden 2009, viisi parasta kappaletta, omaa suosikkiani.

Ensimmäinen kappale on aiemminkin mainitulta yhtyeeltä ja levyltä, nimittäin Don Johnson Big Bandin uusimmalta julkaisulta Records are forever. Kappale on "Running man", joka ansaitsee suuret kehut, ja on erinomainen esimerkki yhtyeen uusiutumiskyvystä ja tavasta katsoa omaa musiikkiaan uudella tavalla, hieman etäännyttävästi, varmasti, huumorilla, toisaalta myös vakavuudella. Kappaleessa on oiva draaman kaari - sekä sävelessä että tekstissä. Kappaleessa vierailee Johanna Juhola (harmonica) sekä Petteri Sariola (acoustic guitar), joiden molempien panos on varsin syväluotaava ja innoittava. Kappaleen poljento on sen mukainen, että huh. "Those legs aint legs"..

Toinen kappale on teostopalkinnon ja vuoden albumipystin (Rumba) pokannut PMMP:n "Se vaikenee joka pelkää", albumilta Veden varaan. Lähes yhdeksän minuuttinen tyyppiesimerkkiräyhäävä pmmp-kappale alkaa varsin valloittavalla kitarariffillä, jonka rämäpäisyyttä kuljettaa edelleen nerokas teksti. Räyhäämisen jälkeen päästään kertosäkeeseen, joka on kenties yksi PMMP:n onnistuneimmista ja hyvä esimerkki siitä, miksi yhtye nauttii sellaista suosiota kuin sen pitääkin!

Kolmas kappale on syksyn yhdeltä odotetuimmalta levyltä. Musen "The Resistance" albumi sisältää monen monta tyyppiesimerkkiä siitä, miksi yhtye on niin suosittu, kuunneltu, odotettu. Yksi kappale on kuitenkin mieleeni jäänyt ennen muita. "Unnatural selection" sisältää varsin verrattoman alun, säkeistöt, "kertosäkeen", sekä lopun riffitykityksen, jonka uskallan nimittää tämän vuoden parhaimmaksi säröiloitteluksi. Sanoitus on takuuvarmaa Matthew Bellamya.

Neljäs kappale on työväen suosiota nauttivan Asan uusimmalta albumilta "Via Karelia". Kappale Huojuvat puut on varsin verraton Asan räpäytys. Raappana vastaa kertsin romantiikkatykityksestä.. "kuuntele sun sydämesi ääntä". Perinteisistä raptaustoista slaavilaisiin soundeihin siirtynyt Asa ja muut lätkäjätkät ovat onnistuneet tekemään hienon rapkappaleen, joka toisaalta iskee myös silmää popmusiikille, omilla ehdoillaan. Sanoitus on oivallisen paasaava, ei niin että jo sorrettu ja tallottu kansalainen menettäisi sen kuuluisan elämänhalun, vaan niin että toivon pilkahdus nousee uudelleen vastarinnan äänenä.

Viides kappale on 90-luvulla kovaa suosiota tanssimusiikkigenressä nauttinut The Prodigy. Vaikka valtikka on siirtynyt jo moneen heiltä pois ja takaisin, on "Invaders must die" albumina osoitus, että vanhoja tekijöitä ei kannata lytätä ennen kuin viimeinen sana on sanottu. Levy nostaa esille varsin loistavia yksittäisiä kappaleita, mutta myös kokonaisuutena se on oivallinen sekä tanssilattialle että kotistereoihin. Yksittäisenä kappaleena voidaan nostaa "Run with the wolves", joka on esimerkki kumarruksesta alkutaipaleen yhtyeelle mutta toisaalta myös suuntamerkki uudelle. Rämisevä bigbeat, taustalla röhisevä Keith Flint, muuta ei tarvita.