Invaders must die

Hitit Firestarter, Breathe, Smack my bitch up ja miksi ei myös No Good (start the dance) kuulostavat varmasti tutulta, mutta entäs kappaleet Girls, Hot Ride, sekä Omen?
Jälkimmäiset eivät varmasti soita kelloa niin kuin kuuluisi.

Ne ovat nimittäin 1990-luvulla konemusiikkia Chemical Brothersin, Basement Jaxxin sekä Future Sound of londonin kanssa hallinneen the Prodigyn uusimpia hittikappaleita, tai lähinnä singlelohkaisuja, tässä kohden.

Yhtye ehdittiin todeta jo kuopatuksi ”Always outnumbered, never outgunned”-julkaisun jälkeen. Liam Howletin perfektionismi jätti monet kylmäksi, eikä ”uudenkuuloinen” The Prodigy juuri miellyttänyt kuuntelijayleisöä. Levy myi hyvin vähän ja sai kriitikoilta suhteellisen laimean vastaanoton. Yhtyettä ei kuitenkaan kuopattu.

Vuoden 2008 loppupuolella yhtye pisti ilmoille monen monta uutta kappaletta livekeikkojen yhteydessä, joista kuitenkaan kovin moni ei päätynyt tälle uudelle julkaisulle. Kappaleet kertoivat kuitenkin haudasta nousseesta yhtyeestä, joka oli ryhtynyt yhdistelemään sen kultapäivien soundia: hieman Experiencen (1992) kepeää ravea sekä pieniä mausteita levyiltä ”Music for jilted generation” (1994) sekä ”Fat of the Land” (1997). Ehkä tärkeimpänä tekijänä oli nostaa muut jäsenet mikrofonin nokkaan.

Levy alkaa nimikkokappaleella jonka jylläävä rytmi tuskin kertoo mistään muusta kuin Howletin punk-vivahteen vahvuudesta. Seuraava raita on ehkä velkaa yhtyeen aikaisemmille levytyksille sillä kappaleessa ”Omen” voi hyvin kuulla outofspacemaisen lähestymistavan – sample vokaaleista ja varsin tykittävä biitti, poljennon lisäksi melodia, joka on tarttuvampi kuin farkkuihin tarttuvampi purukumi; levyn kappaleista parhaimpia. Vanhahtavaa Prodigya voidaan kuulla myös kappaleessa ”Take me to the hospital” sekä ”World’s on fire”, joissa on selkeä sekoitus kahta ensimmäistä albumia. Onpahan ensimmäiseksi mainitussa myös suomalaisväriä, sillä kappaleessa on sample Pepe Deluxen salami fever-kappaleesta.

Uudempaa ihmelasta edustaa kappaleet ”Run with the wolves” sekä ”Thunder” joiden sävy on varsin mielenkiintoinen. Etenkin jälkimainitun sekoitus muutamaa erilaista maailmanmusiikkityyliä on kerrassaan hykerryttävä, ensimmäiseksi mainittu toimii jo pelkästään Keith Flintin vokaalien avustaman. Ja täytyypä mainita, että vierailevan tähden – Dave Grohlin – rummuttelu kappaleessa ei todellakaan huononna sen vaikutusta, päinvastoin.

Levyn kovimmaksi kappaleeksi muodostuu ehdottomasti ”Warrior’s dance” joka on selkeä kunnianosoitus yhtyeen vaikuttimille sekä myös yhtyeen alkupään tuotannolle. Kappaleessa on käytetty ”Final cut with true faith”-yhtyeen kappaletta ”take me away”-samplea, varsin onnistuneesti. Alkuperäisen kappaleen löytää varmasti verkosta, kannattaa ehdottomasti kuunnella.
Mustaksi lampaaksi osoittautuu viimeinen kappale ”Stand up” –jonka täytyy olla joko täytettä tai uuden Prodigyn suuntaviiva. Perfektionistiksi ”haukutun” Howletin tuskin odotetaan tekevän levyllensä täytekappaleita, joten sopii odottaa että viimeinen kappale on jotain, mitä tulemme kuulemaan jatkossakin.

http://www.theprodigy.com

Records are forever

Don Johnson Big Band – Records are forever (BEAT BACK / UNIVERSAL MUSIC) (2009)


Maailman pienin big band julkaisi neljännen pitkäsoittonsa kesän 2009 kynnyksellä, joka oli loistavasti ajoitettu. Festivaalikesä edessä, rankka studiosessio takana. Siinä missä omakustannetuotannolla aloittanut yhtye oli ennen hieman tuntemattomampi, on se vuonna 2009 kovin monen huulilla ja korvilla.

Edellinen pitkäsoitto oli nimetty yksinkertaisesti ”Don johnson big band” joka yleensä tarkoittaa yhtyeen kohdalla joko ensimmäistä levyä tai eräänlaista välipistettä. Aivan kumpikaan termeistä ei päde DJBB:lle, jonka edellinen levy antoi jo viitteitä tulevasta.

Records are forever sisältää aimo määrän vierailijoita aina Anna Abreusta Petteri Sariolaan, joten ainakaan monipuolisuuden puutteesta ei yhtyettä voida syyttää. Yhtye on myös uskaltautunut käyttämään uusia soittimia tai tuomaan joitakin soittimia enemmän esille, kuten esimerkiksi hanuria ja akustista kitaraa. Näin ollen yhtyettä on vielä vaikeampi lokeroida hyllyyn jossa lukee hip-hop. Levyn ensimmäinen singlejulkaisu ”LLH” tuo esille rajun ja vauhdikkaan yhtyeen; sähkökitara ja symbalit saavat kyytiä ja Father Metron maaninen lyyrisyys hakevat vertaistaan. Myös jo yhtyeen vakiojäseneksi hahmottunut Felix Zenger tuntuu löytäneen itsestään jotain vielä syvempää. Tosin hänen lahjakasta sointiaan kuulisi ehkä levyllä enemmän.

Levyn suurena vahvuutena voidaan pitää ehdottomasti sen vaihtelevuutta – yksikään kappale ei ole identtinen versio toisesta, yhtye tarjoaa siis musiikkia entistä suuremmalle yleisölle, kuitenkaan kompastumatta mielistelyyn. Jokainen asia on tehty omalla tavallaan. Jos kriittisimmät epäilijät pääsivät haukkomaan henkeä Anna Abreun vierailun kohdalla, voidaan tässä kohtaa mainita, että ”Rush” on yksi levyn hienoimmista ja intensiivisimmästä vedoista ja paljolti Abreun ansiosta. Jo omaa uraa luonut Tuomo (Tuomo Prättälä) pääsee näyttämään soulmiehen kyntensä kappaleessa ”Get it right” joka tarjoilee ehkä levyn perinteisimmän DJBB-kappaleen. Tuomo on kappaleen mustapippuri, mutta aivan oikeuksiinsa hän ei kappaleessa pääse. Tuttu ja iki-ihana Emma Salokoski pääsee tunnelmoimaan muutamassa kappaleessa, joista ehkä vahvempana voidaan mainita levyn päättävä kolmetoistaminuuttinen ”All hope”, joka etäisesti muistuttaa alkuaikojen Massive Attackia. Tämä ei ole todellakaan huono asia, varsinkin kun allekirjoittanut on todistanut kappaleen toimivuuden keikkalavalla.

Se missä levy menee ehkä hieman vikaan, on Janna Hurmerinnan vokalisoima ”Take you home” sekä loppupuolen ”These walls”. Tässä kohden ei kuitenkaan puhuta huonoista kappaleista, ne vain irroittautuvat kokonaisuudesta sen verran, että moitteen sana niistä on lauottava.

Neljännellä pitkäsoitolla Lindgren ja kumppanit tarjoavat varsin värikkään ja ehdottomasti yhtyeen vahvimman levyn. Se on pystynyt kasvamaan edellisten levyjen vahvuuksista ja heikkouksista, ja tuonut kuuntelijoille annoksen tämän päivän parasta musiikkia. En sano, että kyseessä on hip-hop-levy, sillä sitä se ei ole. Se on musiikkia maailmalta ja naapurista.

Tarkempia tietoja levystä osoitteessa http://www.recordsareforever.com/fi/
Yhtyeen kotisivut http://www.donjohnsonbigband.com/fi/