Hitit Firestarter, Breathe, Smack my bitch up ja miksi ei myös No Good (start the dance) kuulostavat varmasti tutulta, mutta entäs kappaleet Girls, Hot Ride, sekä Omen?
Jälkimmäiset eivät varmasti soita kelloa niin kuin kuuluisi.
Ne ovat nimittäin 1990-luvulla konemusiikkia Chemical Brothersin, Basement Jaxxin sekä Future Sound of londonin kanssa hallinneen the Prodigyn uusimpia hittikappaleita, tai lähinnä singlelohkaisuja, tässä kohden.
Yhtye ehdittiin todeta jo kuopatuksi ”Always outnumbered, never outgunned”-julkaisun jälkeen. Liam Howletin perfektionismi jätti monet kylmäksi, eikä ”uudenkuuloinen” The Prodigy juuri miellyttänyt kuuntelijayleisöä. Levy myi hyvin vähän ja sai kriitikoilta suhteellisen laimean vastaanoton. Yhtyettä ei kuitenkaan kuopattu.
Vuoden 2008 loppupuolella yhtye pisti ilmoille monen monta uutta kappaletta livekeikkojen yhteydessä, joista kuitenkaan kovin moni ei päätynyt tälle uudelle julkaisulle. Kappaleet kertoivat kuitenkin haudasta nousseesta yhtyeestä, joka oli ryhtynyt yhdistelemään sen kultapäivien soundia: hieman Experiencen (1992) kepeää ravea sekä pieniä mausteita levyiltä ”Music for jilted generation” (1994) sekä ”Fat of the Land” (1997). Ehkä tärkeimpänä tekijänä oli nostaa muut jäsenet mikrofonin nokkaan.
Levy alkaa nimikkokappaleella jonka jylläävä rytmi tuskin kertoo mistään muusta kuin Howletin punk-vivahteen vahvuudesta. Seuraava raita on ehkä velkaa yhtyeen aikaisemmille levytyksille sillä kappaleessa ”Omen” voi hyvin kuulla outofspacemaisen lähestymistavan – sample vokaaleista ja varsin tykittävä biitti, poljennon lisäksi melodia, joka on tarttuvampi kuin farkkuihin tarttuvampi purukumi; levyn kappaleista parhaimpia. Vanhahtavaa Prodigya voidaan kuulla myös kappaleessa ”Take me to the hospital” sekä ”World’s on fire”, joissa on selkeä sekoitus kahta ensimmäistä albumia. Onpahan ensimmäiseksi mainitussa myös suomalaisväriä, sillä kappaleessa on sample Pepe Deluxen salami fever-kappaleesta.
Uudempaa ihmelasta edustaa kappaleet ”Run with the wolves” sekä ”Thunder” joiden sävy on varsin mielenkiintoinen. Etenkin jälkimainitun sekoitus muutamaa erilaista maailmanmusiikkityyliä on kerrassaan hykerryttävä, ensimmäiseksi mainittu toimii jo pelkästään Keith Flintin vokaalien avustaman. Ja täytyypä mainita, että vierailevan tähden – Dave Grohlin – rummuttelu kappaleessa ei todellakaan huononna sen vaikutusta, päinvastoin.
Levyn kovimmaksi kappaleeksi muodostuu ehdottomasti ”Warrior’s dance” joka on selkeä kunnianosoitus yhtyeen vaikuttimille sekä myös yhtyeen alkupään tuotannolle. Kappaleessa on käytetty ”Final cut with true faith”-yhtyeen kappaletta ”take me away”-samplea, varsin onnistuneesti. Alkuperäisen kappaleen löytää varmasti verkosta, kannattaa ehdottomasti kuunnella.
Mustaksi lampaaksi osoittautuu viimeinen kappale ”Stand up” –jonka täytyy olla joko täytettä tai uuden Prodigyn suuntaviiva. Perfektionistiksi ”haukutun” Howletin tuskin odotetaan tekevän levyllensä täytekappaleita, joten sopii odottaa että viimeinen kappale on jotain, mitä tulemme kuulemaan jatkossakin.
http://www.theprodigy.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti