Vuonna 1950 syntynyt näyttelijä Bill Murray ei monen mielestä esittelyjä kaipaa, mutta mielestäni pieni lasinnosto on hänen kohdalla paikallaan.
Moni tietää hänet 80-luvun jättihittighostbusterseista, joissa hän esitti haamujengiläistä Peter Venkmania, joka onnistui pelastamaan ison omenan sekä vaahtokarkkimieheltä että karpatilaiselta hirmuhallitsijalta yhdessä kolmen (joidenkin laskujen mukaan neljän) muun haamujengiläisen kanssa.
Moni tietää hänet Jim Jarmuchin elokuvista Broken Flowers (2005) tai Limits of Control (2009), jossa ensimainitussa hän esittelee uudenlaisen Bill Murrayn, hitaasti, lähes mitättömästi lämpeävän donjuan Don Johnstonin joka etsii kadonnutta poikaansa ja tapaa sitä kautta entiset rakastajattarensa varsin verrattomissa verkkareissa. Bill Murraysta kumpuava huumori elokuvassa on kovin uudenlaista, vanhan miehen charmia ja hämmenystä yhtäaikaa. Ei sellaista, joka kumpuaa ghostbustersista tai Natsoista (1981) (alkup. Stripes) jossa Murray esittää armeijaan päätyvää onnetonta, mutta samaan aikaan optimistista heeboa, joka yhtä aikaa onnistuu rikkomaan armeijan konservatiivisuutta älyttömillä toilailuillaan, sekä nerokkuudellaan.
Mutta Bill Murray ei olisi Murray, ellei hän olisi esiintynyt Harold Ramisin ohjaamassa romanttisessa komediassa Päiväni Murmelina (Groundhog day, 1993). Monille Murrayta tunteville elokuva on ikäänkuin vedenjakaja - siitä joko pidetään tai ei pidetä - paljolti sen pintapuolisuuden ja helppoheikkisyyden vuoksi. Murrayn rooli säämies Philinä on kuitenkin varsin tutustumisen arvoinen, kuten myös murrayoudokki Steve Zissoun vedenalainen maailma (Life Aquatic with Steve Zissou, 2005) jossa Wes Andersonin ohjaama Murray toimii ikäänkuin parodioituna Jacques Cousteauna - kostonhimoisena haille. Elokuva taiteilee paljolti avantgarden, draaman ja komedian välillä, varsin hienosti. Se että onko kunnianosoitus Cousteaulle, siitä voidaan olla monta mieltä.
Lost in translation (2003) on kunnianosoitus eksymiselle, oli sitten kyse itsestä, iästä, rakkaudesta, matkustelusta tai vaikkapa hotellista. Bill Murrayn käänteentekevä rooli vanhana "unohdettuna" leffatähtenä, Bob Harrisina joka päättää kaikesta tuskasta huolimatta matkustaa Japaniin, pienten ihmisten joukkoon tekemään viskimainosta. Sofia Coppolan esikoisohjauksessa Harris löytää hukassa olevaan elämäänsä hetkeksi suunnan Charlotesta, joka tuntuu olevan hukassa avioliittonsa ja elämänsä kanssa. Elokuvan "taglinena" on toiminut "Everyone wants to be found" joka sopii oivallisesti katoamisen teemaan sekä Murrayn "uuden uran" alkamiseksi, ja miksi ei myös Scarlette Johanssonin uran alulle.
Murray on siis ehtinyt monenlaista, edellämainittujen elokuvien lisäksi kannattaa tutustua ainakin Jarmuchin kollaasielokuvaan "Kahvia ja tupakkaa" (Coffee & cigarettes, 2005), jossa Murray esiintyy itsenään yhdessä Wu-Tang-clan rapatähtien RZA ja GZA kanssa. Andersonin kanssa Murray on työskennellyt myös useammin kuin kerran. 2001 ilmestynyt The Royal Tenenbaums tarjoaa hyvin värikkään ja toisaalta epäperinteisen komedian, jossa Murraylla on sopivan minimaalinen rooli.
"Murmeli-Murraysta" tykkäävien kannattaa ehdottomasti aloittaa Murraymania elokuvasta "Entäs Bob?" (What about Bob?, 1991) jossa Murray ajaa mielenterveyspotilaana psykiatrinsa hermoraunion partaalle. Ja jos Murray naama ärsyttää, voi aina tutustua Garfield-animaatioihin, jotka ilmestyivät vuonna 2004 & 2006. Murray on itseoikeutetusti Karvinen, laiska mutta tärkeä.
Lähteinä käytetty imdb:tä sekä wikipediaa.
Kuva elokuvasta Lost in translation (2003)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti